29. kesäkuuta 2012

Haaveilua välillä

Jottei ihan menisi ryppyotsailuksi tämä viikko, välillä vähän haaveilua puutarhasta. Pihan laittoa ei olla aloitettu mitenkään, paitsi puita kaadettu ja kantoja nypitty pois jonkin verran, ja viime syksynä Isännän isä toi kaivurin kauhassa kökön raparperinjuurakkoa pihakiven juurelle (ja siellä kasvaa jo melkoinen puska!). Tässä tulee siis mukavasti fiilisteltyä se yksi kasvukausi ihan vaan pihan eri osia, auringonvalon kulkua, tuulia yms. Tontti on kyllä ihanasti tuulensuojassa metsän keskellä, ja aurinkoakin tulee kivasti. Maaperä on hyvää, siihen vielä vähän lantalanpohjaa ja kalkkia joukkoon niin a vot...

Maakellaria varten on jo kaivettu tontin toiseen rinteeseen sellainen 2 x 5 metrin kolonen, täytyyhän ne tulevat tuotteetkin johonkin varastoida. Kesäkeittiö tehdään jonain kivana kesänä, se tulee olemaan Isännän oma juttu. Kaivo on tulossa kastelu- ja autonpesuvesiä varten. Ja huussi, että kesällä voi säästää vettä. Ja tietysti komposti ja polttopuukatos. Autokatoksen yhteyteen tulee kylmä varasto kaikenlaisille pihatarvikkeille. Hiekkalaatikko ja keinu, ehkä leikkimökki jälkikasvulle...

Kasvihuone tarvitaan herkempiä kasveja varten. Ihanin olisi tietysti vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone vaikka vähän tähän tyyliin:


Tai niinkuin Strömsössä

Kasvihuoneessa voisi sitten kasvatella (tietysti) tomaattia, kurkkua, basilikoja, rosmariinia, salaatteja, vesimelonia, maapähkinää, viinirypäleitä, bataattia, chilejä, maissia, ananaskirsikkaa... Kasvaisikohan inkivääri kasvihuoneessa, tai kurkuma? Pieniä sitruspuita himoitsen (sitruuna, lime, appelsiini), niille on talvehtimispaikaksi sopiva sitten lasikuisti (jossa lämpötila on tarkoitus pitää talvella niin alhaisena kun maalämpöpumpulla voi, 15 astetta?).

Yrttejä varten haluaisin kohopenkkejä, ei mitään liian siistiä, vaan esim. tähän tyyliin:


Niihin voisi istuttaa kaikenlaista mintuista persiljaan, tillistä timjamiin, oreganosta lipstikkaan... Ja yrttejä voisi laittaa myös keittiön ja olohuoneen ikkunoiden ulkopuolelle parvekelaatikoihin, helppo kastella ja helppo poimia käyttöön. Niihin parvekelaatikoihin voisi tietysti laittaa myös salaatteja ja muuta paljon käytettävää ja nopeasti kesällä kasvavaa.

Reunustamattomia kohopenkkejä voisi laitella parit, ainakin kurpitsoja ja avomaankurkkua varten varsinaisen kasvimaan puolelle.

Ihan talon vieressä eteläpuolella on hyvännäköistä aurinkoista rinnettä, johon voisi laitella eniten aurinkoa ja lämpöä kaipaavia hedelmäpuita (jos vaan koko rinne ei ole ihan täynnä kivenmurikoita, sekin on mahdollista). Haluan kirsikoita, luumuja, aprikoosia, kriikunaa, ruusukvitteniä, päärynää... Ja tietysti omenoita, eri lajikkeita. Sitruunaomena olisi hieno, jos jostain saisi taimen. Omenapuut enemmän tilaa vaativina saisivat väistyä kauemmas talosta. Sokerivaahteraa himoitsen vaahterasiirapin takia, mutta vähänkin isommat taimet maksavat sitten mansikoita (pun intended).


Marjapensaita tietysti myös! Musta-, puna-, valko- ja viherherukkaa, erivärisiä karviaisia, vadelmaa, pensasmustikkaakin voisi kokeilla, tyrniä... Karhunvatukkaa ajattelin joskus kokeilla autokatoksen etelä- ja länsiseinustalla. Lakantaimiakin saa nykyään, sitä voisi testata vaikka maakellarin katolla. Mansikoita pari riviä johonkin. Mesimarja ja karpalokin voisivat olla jänniä testattavia puutarhassa. Pari ruusupensasta ruusunmarjojen takia olisi kiva myös olla, vaikka ruusut ei muuten olekaan suosikkejani.

Ja perunoita! Eri lajikkeita, ja erivärisiä... Kainuun mustasta blue congoon. Saa vähän vaihtelua talveksi. Maa-artisokista voisi tehdä aidanteen tontin länsipäätyyn. Sitten erivärisiä porkkanoita, puna- ja keltajuurta, mustajuurta, kaurajuurta, juuripersiljaa, palsternakkaa, piparjuurta, lanttua, naurista... Ja sipuleita ja valkosipulia tietysti myös.


Kaaleja myös, erityisesti kyssäkaalista pidän, jos vaan saisi pidettyä tuholaiset pois niiden kimpusta. Kukkakaalia ja parsakaalia eri väreissä. Herneitä, härkäpapua ja joitain muitakin papulajeja voisi kokeilla. Mangoldia, retiisiä, selleriä, fenkolia, pinaattia... Ja parsaa. Auringonkukkaa, öljyhamppua ja pellavaa voisi myös laitella. Nokkosia, voikukkaa, vuohenputkea ja muita luonnonyrttejä kasvaakin lähistöllä riittämiin.

Ylläolevasta listasta voi päätellä, että Emäntää kiinnostavat lähinnä hyötykasvit. Kyllä varmasti koristekasvejakin puutarhaan päätyy, ainakin norjanangervoa ja syreenejä on saatava kevättä kaunistamaan. Lemmikeistä pidän myös. Jonkinlainen ketomainen systeemi hedelmäpuiden alle olisi hieno... Ja kaikenlaisia kukkasipuleita voisi piilotella ympäriinsä, olisi keväällä värejä ja yllätyksiä eri puolilla. Koristekasveissa mennään varmasti linjalla perinteiset, vanhanaikaiset ja helppohoitoiset.

Ja näin on kesäsuunnitelmat seuraaviksi 20 vuodeksi tehty! Inspiraatiota on keräilty mm. Väinö Lehtosen kirjoittamasta v. 1934 julkaistusta Puutarhakirjasta, Seppo Simosen v. 1944 Maatalouden pikku jättiläisestä, MTT:n Elonkierrosta ja mm. seuraavilta nettisivuilta:

Isoäidin kasvit
Maatiainen ry
Hyötykasviyhdistys
Savonlinnan taimisto (hedelmäpuista)

Asenne puutarhurointiin on toivottavasti kuten Camilla Plumilla tai Tanskalaisella maajussilla (kuinka noi tanskalaiset onkin niin rentoja).

Vinkkejä hyvistä puutarhablogeista ja muista sivuista otetaan vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti