31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Meidän joulu on mennyt ihan näissä merkeissä, taloa on ihailtu vain ulkopuolelta ohi ajaessa. Jatketaan rakentelua ensi vuonna uudella puhdilla. Hyvää vuodenvaihdetta kaikille!


15. joulukuuta 2012

Home is where the hearth is

Vihdoin jotain valmista! Hella nimittäin. Ensimmäiset tuletkin on jo poltettu, ja hyvin vetää piippu ja hyvin ja nopeasti lämpiää hellan levyt. Enää pikkasen hommia jäljellä, että pääsee tuossa aamupuuroja keittelemään... Nätti se on kuin mikä. Kyseessä on siis Tiilerin Pikku-Henna, tiilen ja laastin väri tundra.




10. joulukuuta 2012

Lunta tulvillaan

Joo, talvi saapui jo Pohjolaan, mutta ei ole meidän tuvassa villat seinissä. Pienemmillä pakkasilla sisätilalämmitin pöhisi tarpeeksi lämpöä keittiöön kyhättyyn muovitelttaan, jotta muurari sai töitään eteenpäin. Kovemmilla pakkasilla viritelmä ei toki toimi. Hella on kannen kiinnitystä vaille valmis joka tapauksessa. Isäntä raataa raksalla kaiken irtilähtevän vapaa-ajan, mutta elämässä tuppaa aina olemaan kaikkea muutakin sisältöä kuin talonrakennus. Uusia kuvia joka tapauksessa:

Talvinen mökki

Puutarha

Yläkerrassa on paperia

Muurarin teltta

Hella <3

Takkaleivinuuni on tässä vaiheessa

On noita murikoita vielä muutama

Pöhistin

Paperia on myös alakerrassa

24. marraskuuta 2012

Morjes taas

Onpas taas pitkä aika vierähtänyt viime kirjoituksesta. Isännän aika menee töissä ja raksalla ja Emännän vauvanhoidossa. Asiat eivät ole ehkä edenneet ihan niin nopeasti kuin oltaisiin toivottu, mutta edenneet ne ovat kuitenkin. Kuvat puhukoot puolestaan:

Piippu valmis! Pellit ja hattu vaan puuttuu.

Läpiviennit katolle

Uusi kuvakulma

Piippu yläkerrassa (eriväriset laastit ja tasoite, hih)

Olohuone on muurarin valtakuntaa

Ihana hella!

Ihana luukku!

Ihana pikku-uuni!

Tuohon vasemmalle leivinuuni, oikealle sähköhella

4. marraskuuta 2012

Hitaasti kiiruhtain

Tässä tuoreimpia kuvia työmaalta. Isäntä on laitellut yläkerrassa tuulensuojalevyä villoitusta varten seiniin ja kattoon ja muurari on muurannut savupiipun melkein kattoon asti. Sitten pitäisi tehdä läpiviennit ilmastoinnille ja piipulle, rapata ja palovilloittaa piipun läpiviennit, tiivistää ikkunat ja laittaa ilmansulkupaperit seiniin ja kattoon. Sitten villat puhallukseen. Ikkunoiden tiivistyksessä käytetään ihan vaan uretaania.

Tuohon rappusten kaiteen taa tulee sohva

Pikkumakuuhuoneiden suuntaan

Ison makuuhuoneen suuntaan

Maalla on pimeää

26. lokakuuta 2012

Tilastojännää

Tilastojen ystävänä oli pakko tehdä juttu siitä, millä hakusanoilla meidän blogiin on päädytty tähän mennessä! Seuraavilla hakusanoilla on kaikilla tultu blogiin useammin kuin kerran, ihme kyllä.

viemäriputki sokkelin ali:  Sieltähän se tosiaan menee. Ei ole kovin hyviä havainnekuvia tosin.

polttopuukatos: Semmoinenkin joskus tulee, tosin kukaan ei tiedä koska.

kesämökin pohja murske: Ei ole mökkiä, mutta mursketta on. Sitä saa louhokselta tuosta muutaman kilometrin päästä, eikä me onneksi tarvittu sitä kovinkaan paljon.

taloteko ulkoverhous: Talopaketin parhaiten onnistunut osuus. Hienoa jälkeä ja nopeaa oli homma. Kannatti ehdottomasti ottaa.

siippaistia: Löytyy täältä, terkkuja!

harjakaisen pilalle menneet: Aiheutti vähän tyrskintää, mutta olkaa hyvät (vaikka ei kai tämä pilalle mennyt ole):


vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone: Joo yks semmoinen kiitos! Muutaman vuoden kuluttua lisää infoa aiheesta.

ekovillalevy: Hyvää tavaraa, sitä on aika monta paalia pihassa. Aika monta tulee menemään seiniin puhallusvillan lisäksi ja myös väliseiniin.

valmiusaste runko pystyssä: En nyt tarkkaan osaa sanoa, 32% oli kun alakertaa vasta pystyteltiin, ja 55% oli muutama viikko sitten, kun Isäntä laitteli ilmastointiputkia. Riippuu niin paljon siitä, millä mallilla vaikka liittymät ovat. Mestarihan sen määrittää :)

Bonuskuva: pelti (auki vai kiinni, valitse itse)

24. lokakuuta 2012

Kilpajuoksua talven kanssa

No niin! Märkä syksy on pidätellyt muuraria muualla ulkohommissa, mutta nyt vihdoin alkoi meidänkin savupiippu nousta. Hienoa, hienoa. Sähkösuunnitelma on valmis (taisin niin kyllä todeta joskus aikaisemminkin, mutta nyt ihan oikeasti se on). Ilmastointiputket on laitettu kattoläpivientejä lukuunottamatta. Yläpohjaa valmistellaan villoitusta varten. Ja pakkasta on jo tällä viikolla ollut...

Siitä se lähtee

Takan ja hellan hormiliitokset

Hormit rivissä

Nuohousluukut (kiukaan ja hellan)

Edistystä ja taustalla auringonlasku

Kiukaan hormiliitos

Hella palasina

Etenee kovasti

Tommoista on etupihalla

Viemäriojan kaivelija ja se jätevesikaivo

4. lokakuuta 2012

Maisemasta

Onpa unohtunut kertoa, mitä meidän naapurimetsäpalstalla on tapahtunut. Tuo metsäpalanen tontin pohjoispuolella oli kohtalaisen vanhaa kuusikkoa, jota piti vain hieman uudistaa. Paha vaan, että palstan hoito oli jäänyt vähän retuperälle, joten loppujen lopuksi palstalta kaatui lähes kaikki. Eli pohjoisen suunnalla ei enää ole tuulilta suojaavaa metsää, vaan aukea ja kohta taimikko, jossa varmaan tulevat viihtymään niin hirvet kuin hirvikärpäsetkin tulevina vuosina... No, ei ne hirvet ole kaukana muutenkaan, sorkanjälkiä on pihapiiristä löytynyt.

Ja ötököitä vastaan aiotaan pestata lepakkoarmeija. Tehdään monta lepakkopönttöä tontille (linnunpönttöjen lisäksi). Armeijan ensimmäiset taistelijat on jo bongattu.

Tontilta on myös kaadettu puita, muutamien kuusten juuret eivät kestäneet mylläystä. Emännältä on vielä muutokset näkemättä. Onpa ainakin tilaa sitten niille istutettaville puille.

Tontin raja on aika selkeästi näkyvissä

Talo pilkottaa

Tankkausta tontin kulmalla

Nananana nananana nananana nananana...

3. lokakuuta 2012

Tökkii, tökkii, tökkii...

Blogi elelee hiljaiseloa, kun pikkuraksaaja työllistää pääasiallisen päivittäjän melko täyspäiväisesti. Toisaalta ihan hirveästi uutta (tai ainakaan selkeästi näkyvää) ei ole talolla tapahtunut. Paperiasioita ollaan hoideltu senkin edestä ja laskelmia ja suunnitelmia tehty.

Talotoimittajan kanssa on ollut vähän vääntämistä, onneksi meillä on erittäin pätevä ja kokenut mestari! Korjaukset vaaditaan viimeisen päälle. Tällä viikolla on vihdoin korjattu aluskatetta ja lattiaa ja vaihdettu rikkoutunut ikkuna. Jospa sitten ei enää tarvitsisi asioida pystytysporukan kanssa.

Herra sähkösuunnittelija katosi kuin tuhka tuuleen, onneksi ei oltu maksettu vielä mitään. Vaihdettiin suunnittelijaa, ja suunnitelman pitäisi olla valmis kuun loppuun mennessä. Edellisen suunnittelijan jäljiltä meillä on kuitenkin olemassa ihan hyvä alustava suunnitelma.

Muurarilla on ulkohommat toisilla työmailla venyneet sattuneiden sateiden takia, mutta piippua aletaan muurata ensi viikon alusta, jee! Sen jälkeen sitten kahitiiliseinää ja tulisijojenkin pitäisi tulla vielä tässä kuussa.

Vesi- ja viemäriliittymien kanssa vääntäminen taitaa olla ohi myös. Vesi saadaan tontille jo lähiaikoina, mutta viemäriputki saapuu tuonne "syrjäseudulle" vasta ensi syksynä. Koska aiomme vakaasti muuttaa taloon jo alkukesästä, kesä menee 600 litran jätevesikaivon varassa... Eli huussia, ämpäripeseytymistä ja ulkotiskausta tiedossa.

Väliseinien runkoja rakentamaan meinataan pyytää talkoovoimia, onneksi on osaavaa väkeä suvussa. Sitten täytyisi tilata puhallusvillat (puhallusta ennen täytyy vielä mm. rakennella melukotelot yläpohjaan). Koitetaan saada mökki lämpimäksi ennen talven tuloa.

Ajatukset on vähän hajallaan tässä itse kullakin, mutta opetus nro 1 tämän projektin tiimoilta: ennen kuin teet mitään muuta, hanki luotettava, osaava ja kokenut vastaava mestari!

Ruuhkaa kodarissa feat. viemärin korvausilmaputki

Yläkertaa, ilmastointiputkien eriste vs. ekovillalevy

Olkkari ja keittiö siisteinä

P.S. Emäntä on tässä sohvan vankina löytänyt nettikirpputorit! Meilläkin saattaa siis tulevaisuudessa olla ihania täkkejä, verhoja, emaliastioita, lakanoita jne. Kunhan jotenkin malttaisi olla ostamatta mitään vielä, kun ei ole tilaa, mihin tavaroita varastoida... Ja Isäntä löysi Tampereen Rakennustorin, eli saatamme saada sen pitkän terästiskipöydänkin! Ja ehkä värikkään pesualtaan vessaan...

11. syyskuuta 2012

Tiiliä

Eilen raksalla järjestettiin hyvin pienimuotoiset kahden miehen talkoot. Reippaasti siirtyi tiili sisätiloihin roskakuskin ja palomiehen voimin, kiitos avusta taas! Kohta nimittäin alkaa hormin muuraus (sitten kahitiiliväliseinä ja tulisijat). Lopullista sähkösuunnitelmaa odotellaan saapuvaksi (taitaa olla herra suunnittelijalla syyskiireitä).

Tiilet valmiina

Laasti valmiina

Tiilet valmiina yläkerrassa

Katosta pilkottavat ilmastointiputket

Melukotelontäytettä

Bonuskuva: pari roskaa