21. huhtikuuta 2014

Heippa pitkästä aikaa!

Kummallisen pitkä ja lämmin kevät ollut tänä vuonna! Blogissa on ollut hiljaista, tosielämä tulee taas tielle. Eipä täällä mitään valtaisia edistysaskeleita ole otettu, vaikkei laiskoteltukaan.


Tontille on ilmestynyt kolme uutta rakennusta. Kaksi puuhun ja yksi pihan perälle.



Polttopuukatos, tai oikeastaan liiterihän siitä tulee, on Isännän isän rakentama ja vedetty paikalle traktorilla. Lopullinen paikka liiterille on lähellä arkieteisen ovea, on sitten helppo talvella hakea saunapuut lumipyryssäkin.

Yläkerrassa kävi sähkärikaksikko putkittamassa ja sen jälkeen Isäntä on villoittanut, paperoinut ja levyttänyt. Kohta paneloidaan katto ja sitten koittaa maalaushugi Emännälle. Muuten värivalinnat alkavat olla valmiina, mutta iso makuuhuone on vielä vähän mysteeri. Yläkerrasta ei ole oikein hyviä kuvia, kaikki ne ovat yhtä harmaita ja pölyisiä ja kuvakulmat huonoja.



Raparperin nuputhan ne sieltä kurkkaa

Seuraava päivitys saattaa tulla lyhyemmän ajan kuluttua tai sitten ei, aika näyttää :)