23. kesäkuuta 2013

Ison kesän alussa

Hyvää juhannusta näin jälkijunassa vaan Pyyhaasta! Kuvassa juhannuskoivut eivät ole enää ihan hehkeimmillään (kolmannen päivän kuosissa), mutta pitihän niistäkin kuva napata.

Juhannus 2013

Blogiamme ei enää löydy Talotekon kotisivujen listasta, kuten edellisen postauksen jälkeen saattoi olettaakin. Googlaamalla toki löytyy vielä jatkossakin talotoimittajaa harkitsevien iloksi.

Blogissa on ollut taas hiljaista. Toki vauhti raksallakin on hidastunut, kun Isännän kesäloma päättyi, mutta tahtoo välillä olla muutenkin motivaatiohukkaa. Onneksi voi käydä lueskelemassa ihania muita raksablogeja! Viime aikojen uusia suosikkeja ovat Talo pellon laitaan (ihanassa talossa on monta ihanaa juttua, jotka meillekin tulisi, jos olisi rahaa) ja Vadelmatalo (sisustuskuolaus maksimus). Tutustukaa ihmeessä.

Kävin tuossa lukemassa blogitilin sähköpostia ensimmäistä kertaa, ihan sen kunniaksi, että blogilla on kohta ikää kokonainen vuosi. Sinne oli tullut jos jonkinmoista yhteistyötarjousta! Tällä bloggaamisella siis voisi saada pientä rahallistakin hyötyä, ja saati ties mitä verkostoitumisetuja. Vinkiksi vaan teille, jotka bloggaamisen aloittamista harkitsette. Meidän blogimme on sen verran harvoin päivittyvä ja muutenkin vähemmän informatiivinen ja enemmän muistilistamainen (tai esitellään raksakuvia sukulaisille -tyyppinen), ettei siitä ole kyllä ainakaan vielä minkään blogiyhteisön jäseneksi.

Jahas, ajatus katkesi taas kokonaan, kun piti käydä herännyttä vauvaa uudelleennukuttamassa! Tämäkin on tyypillistä, ja yksi lisäsyy sille, miksei tähän tilaan ilmesty mitään elämää suurempaa filosofointia talonrakennuksesta tai eriteltyä työnkuvausta tai materiaalinhankintavinkkejä tai (lisää tähän kaipaamasi blogianti)...

Sitten taas valokuviin! Alakerran seinät on melkein kokonaan levytetty, levyt puuttuvat enää kohdilta, joihin niitä ei voi asentaa (esim. keittiön yläkaappien koolausten kohtia ei vielä tiedetä kuulemma). Isäntä on kovaa vauhtia kittaillut kipsilevyjen saumoja ja ruuvinreikiä. Ensi viikolla pitäisi pohjamaalata seinät. Kattopaneeleista puuttuu ensimmäinen maalikerros enää muutamalta hassulta neliöltä, maalaushommiin on värvätty perheenjäseniä ja ystäviä... Yksi lauta siellä, toinen täällä, niin kyllä siitä valmista joskus tulee. Toinen kerros maalataan telalla kattoon.

Tältä näyttää kuistilta sisään tullessa

Melkoinen läjä katkaisijoita yms., onneksi tulee Renovaa

Arkkupakastimen kolo

Sama kolo toiseen suuntaan

Kodarista, nurkkaan tulee pesuallas (Ikean Domsjö)

Tuonne nurkkaan pyykkikaappi ja pesukone

Kylppärissä asennettuna nuo hanakulmarasiat tms.

Arkieteiseen, vasemmalle siivouskaappi, oikealla se allas

Arkieteisen allas tulee tuohon

Ja tuohon köyhän miehen kuivauskaappi...

Maisema arkieteisen ovesta

Tuohon mahtuisi se polttopuukatos ja huussi

Tuohon tontinnurkalle jotain nopeasti kasvavaa

Arkieteisen köyhän miehen kuivauskaappi tulee olemaan jännä viritys, sisältäen mm. suihkuverhon ja jonkinnäköisiä metalliritilöitä... Näette sitten joskus! Tuohon tontinnurkalle ehdokkaina ovat esim. syreeni, terijoensalava ja juhannusruusu... Ehkä tuohon voisi laittaa myös herukoita ja karviaista.

Keittiö ja kodinhoitohuoneen sisustus on nyt suunniteltu. Yllättävän halvalla pääsee, jos tinkii epäoleellisista  (lue: ulkonäöllisistä asioista)... Eipä tule meille hienoja retrokoneita eikä myöskään integroituja mitään, koska hinnat. Silti, mieluummin asun rossipohjaisessa maalämmöllä lämpiävässä mökissä vähän tylsemmän näköistä keittiötä käyttäen kuin muovilla vuoratussa ja suorasähköllä lämpiävässä älvärissä (toim. huom. minulla ei ole mitään kokemusta Älvsbyhusista eikä muistakaan elementtitaloista, kunhan stereotypioin) ihaillen smeggejä tai massiivipuutyötasoja... Hienompi, puuseppävalmisteinen keittiö menee sille lottovoittolistalle (samalle, jossa on jo mm. täyspuiskarmiset kunnon ikkunat ja kunnon sisäovet myös).

Niin, tätä se on, kun köyhät rakentaa! Jatkuvaa kompromissiä ja myös aikataulun venymistä. Meillä kun ei ole varaa palkata yhden yhtä timpermannia, vaan Isäntä se hartiavoimin ahertaa vapaa-aikansa edelleen. Näin talosta toki tulee sellainen loppuelämän ylpeys, todellinen ITE-taideteos. Sivumennen sanoen, nyt muutosta haaveillaan syyskuulle, aluksihan tavoite oli toukokuu.

3 kommenttia:

  1. hei miten sitä blogin sähköpostia luetaan? onko hiirenvimmallakin semmonen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis en oo ihan varma, jos et oo luonu erikseen tiliä blogia varten, vaan oot omalla Google-profiilillas tehnyt blogin Bloggeriin... Mut sen voi tarkistaa sillain, että kirjaudut sisään Blogger-tunnuksilla ja sit meet Gmailiin :) Mullakin kesti vähän aikaa hokata, että niin, on olemassa pyyhaanemanta@gmail.com sähköposti, kun kerran sillä tänne kirjaudun ;) Ai niin ja jos joku nyt laittaa sitä sähköpostia tuonne ja haluaa vastauksen kohtuullisessa ajassa, kannattaa huhuilla tällä kommentteihin :D

      Poista
  2. Aivan! No ei mulla sitten ole. Mutta hyvä että selvis.

    VastaaPoista