24. kesäkuuta 2012

Tarina tähän mennessä

Olimme etsiskelleet budjettiin sopivaa ihan omaa asuntoa tai taloa jo jonkin aikaa, sopivaa vain ei tuntunut löytyvän. Viime kesänä Isännän veli alkoi valmistella oman talonsa rakentamista Isännän kotitilalta lohkaistulle tontille, ja pikkuhiljaa kypsyi ajatus samanmoisen operaation toteuttamisesta (ihan noin tasapuolisuuden nimissä). Ja mikäs sen parempaa: ihan oma talo, juuri sellainen, kun halutaan rakentaa, tutuista maisemista, mukavien naapurien takuulla varustettuna. Tontti lohkaistiin loppukesästä 2011 ja talotoimittajan etsintä alkoi samantien.

Kriteerit tulevalle talolle muodostuivat kuin itsestään: talon pitäisi olla perinteisen näköinen (maisemaan ja olemassa oleviin rakennuksiin sopiva), mahdollisimman ekologinen (ilman koerakentamisen paineita ja ongelmia, ei tässä arkkitehtejä olla), puurakenteinen, yksinkertainen... Ei elementtitalo, vaan paikalla rakennettava. Talotoimittajan löytäminen näillä kriteereillä ei onneksi ollut vaikeaa, aika harvalta talotehtaalta on mahdollista tilata esim. täysin puukuitueristeellä eristettävää ja suunnitteluvaiheessa vapaasti muokattavaa mallia, joka vielä rakennetaan paikalla. Taloteossa miellytti myös paikallisuus, helppo käydä juttusilla, helppo reklamoida jos tulee ongelmia ;)

 Tonttia syksyllä 2011

Syksyn ja talven aikana suunniteltiin ja pähkäiltiin. Isännän isä kaatoi tontilta puita. Rakennuslupa saatiin helmikuussa. Huhtikuussa poltettiin risuja ja toukokuussa kaivinkone rouhaisi perustuksille kuopan. Mursketta ja kiviä kuskailtiin (onneksi ei kovin paljon, sen verran hyvää pohjamaata talon alla on), anturamuotit rakennettiin ja salaoja- ynnä muita putkia vedettiin. Antura valettiin vihdoin toukokuun lopulla. Kesäkuu on ollut sokkelinmuurauksen aikaa, kuumeista työntekoa, talkootkin pidetiin eräänä lämpöisenä lauantaina...

 Kevään näkymä pihakuusen juurelta talolle päin

Kuistin paikkeilta kohti Isännän kotitaloa

 Emäntä osoittamassa keittiönlattian korkoa

Emäntä on saanut skipata käytännön hommat, sillä hyvällä tekosyyllä, että vatsassa kypsyy viimeisiä viikkojaan Isännän tuleva apumies. Rooli tässä kevään aikana on siis rajoittunut lähinnä puhelinsoitteluun ja autokuskailuun. Niin ja tietysti esim. sisustuksesta haaveiluun... Noista seuratuista blogeista voi vähän päätellä, minkätyyppiset tyylit miellyttää silmää. Vaikka uudesta talosta ei saa vanhaa (rintamamiestaloa!), olisi silti tarkoitus sisustaa "retrosti", kiinteät kalusteet ja isot pinnat ehkä 40-50-lukulaisittain, huonekaluja sitten 50-70-lukujen tyyliin. Ehkä. Koti saa olla kesämökin oloinen, ja ehdottomasti kotoisa (onneksi oma taito ja rahat eivät riittäne mihinkään liian harkittuun ja sliipattuun).

 Anturanvaluhommia

Talopaketin pystytyksen pitäisi näillä näkymin alkaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla, ja nyt käynnissä on siis Isännän loppurutistus perustusten parissa, pidetään peukkuja! Kysymyksiä alkuvaiheesta saapi laitella kommentteihin, voin sitten kertoa tarkemmin (ja ehkä tulossa vielä jotakin tarkempaa postausta esim. sokkelin muurausvaiheesta).

Kuvia on joka tapauksessa tulossa lisää näistä alkuvaiheista, kunhan saan kameran raksalta takaisin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti