9. toukokuuta 2013

Koko perheen helatorstai

Vietettiin koko perheellä koko päivä tontin tuntumassa. Talossa sisäseinää nousee niin, että hirvittää. Kesä tulee niin kauheaa vauhtia, että kohisee. Pääskyjä on jo paljon ja ruoho puskee niin, että melkein paljaalla silmällä näkee. On se vaan ällistyttävä ajatus, että ihan pian pääsemme muuttamaan unelmien kotiin, että tuo talo on meidän oikeasti.

Tervetuloa Pyyhakaan

Takapihan kivikkoa
 
Keittiön kulma

Eteläpääty

Tontin toisesta päästä

Raparperihan se!

Potkiskelin vähän maata tuossa kasvimaan keskipaikkeilla. Se on kyllä mitä muhevinta, entistä sonnien ruokintapaikan alustaa. Heti oli matoja pintamaassa. Lämmittää myös tontille tuodut pintamaakasat, niillä vähän tasoitellaan talon ympärystää kesän aikana, loput levitetään kasvimaalle lantalanpohjien kanssa, ja sitten ensi talvella sitä kalkkia...

Maakellarin kuoppa mäenrinteessä

Näkymä kellarinovelta talolle

Kesäkeittiön paikkaa

Kasvimaan tienoota

Autotalli tulee tuohon pressukasan kohdalle

Riippumatto parin koivun väliin

Pihakuusiparka sorakasan kurimuksessa

Vessan muoto

Ja työhuoneen (sehän onkin iso!)

Arkieteinenkin vaikuttaa riittävän tilavalta

Tekninen tila taas ei...

Ilmastointiputkien päätepiste

Näkymä isosta makkarista

Ja lastenhuoneesta

Kaksi sukupolvea miehiä työssä

Nuorimman sukupolven edustaja tirsoilla

Polttopuukatosten rungot

Tuolla katosten alla olisi sitten piakkoin tarkoitus maalata n metriä kattopaneelia valkoiseksi. Suti suti! Olisi pitänyt vielä lähteissä ottaa pari kuvaa talosta sisältä, siellä on jo ensimmäiset kipsilevyt paikoillaan...

2 kommenttia:

  1. Tässähän meinaa iskeä ihan raksahaikeus kun näitä katselee :-) No, ehkä me vielä joskus innostutaan uudestaan tuohonkin mankeliin... Kun nyt saisi kuitenkin tämän edellisen vaikka lopputarkastettua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuntuu näin asioiden sujuessa, että voishan sitä rakentaa vaikka mitä! Toisaalta onneksi kodinlaitto on semmonen never ending story, ainakin jos on lumpunvikaa... ;) Tai tykkää touhuta puutarhassa.

      Poista