11. tammikuuta 2014

Pieniä puuhia

Vaihteeksi vähän kuvia touhuista. Ruukutin tällä viikolla vihdoin muuton yhteydessä pistokkaiksi teurastetut huonekasvit.


Tänään sain myös edes jotain tolkkua tuohon "varastotavaraan", eli kaikkeen siihen, jonka oikea paikka on yläkerrassa... Suurin osa tavarasta oli varastoituna työhuoneeseen alla näkyvällä tavalla. Osa oli vessassa, osa rappusten alapäässä.


Järjestelyjen jälkeen työhuoneessa näytti jo jotenkin järjelliseltä. Nuo Lundiat ovat lahja ystäviltä. Mikä voisi olla parempi lahja uuteen kotiin kuin iso kasa (käytettyä) Lundiaa? Nuo elementit ovat niin käteviä, hyllyn saa kasaan yksi ihminen ilman työkaluja tai muita vipstaakeja.


Lapsi nukkuu myös työhuoneessa, saa olla omassa rauhassaan. Vihreä ja vaaleanpunakuvioinen peitto ovat niitä Ekensin sammakkotäkkejä, joista joskus muinoin iloitsin.


Vessa alkaa olla jo pönttöä ja paria listaa vaille valmis.



Paitsi mattoja on vielä läjä varastossa. Nämä puulattiat lattialämmityksellä ovat sen verran mukavia jalan alla, että eipä ole kiirettä saada mattoja lattiaan. Pestä nuo pitäisi joka tapauksessa ensin.


Kodinhoitohuoneeseen saatiin jo yksi kolmesta retrovalaisimesta.


Isäntä aloitteli saunan kiviseinän kalkkimaalaushommaa. Alla lähtotilanne, kahiseinä on tasoitettu märkätilatasoitteella. Kalkkimaalina käytimme valmista Maatilan kalkkimaalia.


Alla seinä ensimmäisen kerroksen jälkeen märkänä.


Ja tuossa alla jo vähän kuivahtaneena. Ainakin toinen kerros tulee vielä. Maali levitettiin seinälle kalkkihakkurilla. Muuten oli kuulemma suhteellisen helppoa hommaa, mutta maalia sai aika kauan sekoitella, että pohjalle painunut aines tuli mukaan.


Kaneja ei vieläkään kiinnosta liikuskella häkin ulkopuolella. Hitaasti lämpiäviä otuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti