10. huhtikuuta 2013

Lisää kangasaarteita (ja vähän muitakin)

Kerroinkos jo, että alapohjan puhallusvillat on puhalleltu? Jos en, niin nyt kerron. Eli puhalluksia ei enää tarvita. Nyt raksalla on tehty seinien koolaushommia, kamera ei ole paikalla käynyt, joten kuvia taas Emännän löydöistä.


Nämä kun näin, sain pieniä sydämentykytyksiä. Pakko oli saada! Kyseessä on siis tilkut Mirja Vännin Metsola-kangasta, joka on kansainvälisesti palkittu lastenkangas 60-luvulta. Tässä taitaa olla kaikki kuosissa esiintyvät eläimet. Näistä tulee pikkutaulut toiseen lastenhuoneeseen, järjestys vaan pitää tarkistaa... Ja jotta huoneen metsäisyys olisi taattu, melkein heti näiden löytämisen jälkeen tarttui kouraan vielä samasta kankaasta tehty lampunvarjostin (joka on vielä postissa).


Eikä Metsola ollut suinkaan ainoa Mirja Vänni -löytö, jonka olen lähiaikoina tehnyt. Tässä on Anttilalle valmistettu Mummola (kivasti rutussa taas). Tästä tulee iso kangastaulu. Kun ei osaa mitään ommella, pitää kankaista tehdä tauluja.


Lisää kangaslöytöjä: Finlaysonin Sven Dufvasta tehdyt tyynyliinat. Tätä kangasta kun saisi vielä vihreänä ja ruskeana... Niin kaunista!


Arkieteinen retroutuu vauhdilla... Kaksi hienoa oranssia Pukkilan laattaa, riemunkirjavaa seinää varten. Jos näitä vanhoja kaakeleita ei löydy riittämiin halutun efektin aikaansaamiseksi, hankitaan sitten kaakelitarroja!


Oranssi Sarviksen muovijakkara sopii hienosti eteisen käsienpesukorokkeeksi, mätsää mainiosti sen ruskean Mäkisen kuvastimen kanssa, eikö totta?

Rahan-, energian- ja hermojensäästämissyistä arkieteisestä jää muuten kuivauskaappi pois (tästä käytiin kyllä keskustelua). Tilalle työvaatteita varten kaavailin vähän sellaista naulakkoa, jonka sulkisi piiloon katseilta suihkuverholla (ettei kurasiepparin mahdolliset roiskeet kastele). Ja siihen tarkoitukseen löytyi jo aika hieno ruskearaidallinen suihkuverho! Nyt ei puutu kuin ulko-oven isoon ikkunaan jotkut näppärät oranssinsävyiset valoverhot ja katosta 70-lukulainen valaisin... Oranssi Sarviksen pyykkikori sopisi myös teemaan, vaikka oikeastaan pyykkikorin pitäisi kyllä olla punainen, koska sen säilytyspaikka on kodinhoitohuone... Bongasin myös oranssin vauvanammeen, mutta jos nyt ei ihan lähtisi lapasesta tämän tematiikan kanssa.

2 kommenttia: