26. heinäkuuta 2012

Vähän kapulaa rattaisiin

Tänään oli raksalla rakennetarkastus pystytysporukan ja mestarin kanssa. Korjattavia kohtia kyllä löytyi, mm. kylppärin ikkuna ja katon aluskate. Ja se keltainen ovi oli mennyt rikki! No, siinäpähän tekevät uusiksi, vähemmän se näin harmittaa, kuin jos itse töppäilisi. Kuvia ei tullut montaa, mutta ikkunat ovat jo paikoillaan:


Näyttääpä just niin perustalolta kuin pitääkin! Mittasuhteet vaikuttavat hyviltä ainakin tähän silmään.

19. heinäkuuta 2012

Se kuuluisa ovi


Siinäpä nyt möllöttää, syypää tämän blogin otsikkoon. Kohta se nähdään jo oikealla paikallaan, jee!

Harjakaisten korvike

Ikkunatkin on jo tontilla

Takapihalta

Vaihteeksi olohuone

Keittiö

Väsynyt, viimeisillään tiine Emäntä ei pääse taloon

Ei pääse Emäntä taloon kun ei ole vielä rappusia. Kuistia voi kuitenkin vähän fiilistellä. Nuo ikkunat on ihan tavanomaiset uudenaikaiset ikkunat, ostetaan ne oikeat puusepän tekemät ikkunat sitten, kun ollaan voitettu lotossa ja nämä ikkunat pitää uusia...

14. heinäkuuta 2012

Harjakorkeus saavutettu

Pientä vinkkiä pystytysporukalta ;)

Harjakaiset olisi tietysti hienoa järjestää, mutta ajankohta on tällä hetkellä vähän haasteellinen. Vaikka jotenkin toki muistetaan pystytysporukkaa. Ehkä hankitaan raksalle jäteastia myös (roskaa tulee kun ei ole itse jälkiään siivoamassa).

Asuntomessuista vielä sen verran, että Isäntä suunnittelee osallistuvansa messuille, kun ne tuossa ihan lähellä kerrankin pidetään. Emäntä jää kotiin painavan vatsan kanssa. Ihan meihin sopivaa konseptia ei messuilta löytyne, Vuoreksen kaupunkimaisuus, pienet tontit jne. ei ihan iske, mutta kai sieltä joitakin ideoita voi saada. Siitä Aamulehden messuliitteestä olisi voinut kirjoitella, mutta lyhyesti summattakoon, että:
a) Rakentaessa voi hysterisoida ja mikromanagerisoida loputtomasti. Ahdistuuhan siinä, jos joka vaiheessa on haettava miljoona tarjouspyyntöä, rakenneltava Excel-taulukoita ja hiottava ja hinkattava jokaista yksityiskohtaa. Tässä auttaa, jos tietää, mitä haluaa oikeasti, ennen kuin hankintoja ryhdytään tekemään.
b) Tieto lisää tuskaa, olennaisuuksien löytäminen infoviidakosta voi olla hemmetin hankalaa, siksi kannattaa olla hommassa mukana ihmisiä, jotka on luotettavia ja tietävät asioista jotain entuudestaan.
c) Ei rakentaminen oikeasti ole niin kauhean vakavaa, eikä ainakaan niin vakavaa, että sen parissa kannattaa pilata parisuhde tai elämä.
d) Monet ihmiset pystyvät rakentamaan talon, ja vielä monta taloa elämänsä aikana, ilman, että elämästä tulee yhtä katastrofia.
Pointti on ehkä, että positiivisella asenteella asiat voivat onnistua ihan mukavasti. Tietysti tässä vaiheessa on helppo ajatella näin, kenties parin vuoden päästä manaan, miksei budjetoitu kaikkea euron tarkkuudella ja harkittu tuhatta eri vaihtoehtoa ja kilpailutettu joka hankintaa. Sitä ennen voin kuitenkin suhtautua asiaan sopivalla rentoudella!

Ja nyt kuvia.


Pihatien päästä

Keittiö

Yläkerrasta, lastenhuoneet

Tuohon tulevat rappuset

Näkymä lastenhuoneen ikkunasta

Iso makuuhuone

Ison makkarin ikkunasta, tuosta kaadetaan pari pois

Kylppärin WC-viemäri saattaa olla väärässä paikassa

Metsämansikoita ja mustikoita saatiin maistella, mustikat on kyllä mahtavan kokoisia. Muuten, nuo muovit, jotka kuvassa näkyvät, ovat ainoita ulkoseiniin tulevia. Kyseessä on kaistale, joka kiertää välipohjan. Syytä moiseen ei olla keksitty, mutta olkoon nyt siinä sitten.

11. heinäkuuta 2012

Valmiusaste 32%

Vastaava mestari määritti talon valmiusasteeksi nyt 32%. Että kolmasosa! No, on siellä seinärakenteita jo pystyssä, vähän jo näkyy, millainen talo siitä on tulossa. Tämä vaihe on varmaankin se mukavin tässä projektissa, katselu ja ihailu.

Aamulehden välissä tuli eilen asuntomessuliite, jossa todettiin, että "hartiapankkirakentajia" on enää 15-20 prosenttia kaikista omakotirakentajista. Enpä aikaisemmin ajatellut, että tässä rakennetaan hartiapankista, mutta näin se taitaa olla, kun tehdään sentään jotain itse? Suurin osa rakentajista onkin "vain" rakennuttajia, jotka teettävät kaiken ammattilaisilla? Sinänsä ei ole ihme, että keskimääräinen omakotitalo maksaa sen 300000 e, jos kaikki työ on teetettävä.

Joitain muitakin ajatuksia nuo liitteen jutut herättivät, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää. Nyt kuvia!

Siellä se pilkottaa

Ihan ryhdikkäänä

Eteläpääty

Kuisti

Päätykolmiot

Arkieteisen sisäänkäynti

Keittiö

7. heinäkuuta 2012

Talossa on lattia

Kyllä siellä tontilla tapahtuu, vaikkei itse ollakaan paikalla. Tässä kuvasia:

Lattiapalkit paikoillaan

Yläkerta odottaa vuoroaan

Lattia (se alin taso tietysti vasta)

4. heinäkuuta 2012

Valmista!

Nimittäin. Ne perustukset. Ne on valmiit. Viime yönä Isäntä kotiutui aamukahdelta ja Isännän isä oli laitellut täyttöjä aamuun asti. Sitten vaan katsellaan, miten muut pystyttää. Tavaraa on tontille tullut ja esivalmisteluja selvästi tehty, eikä vielä ainakaan ole tullut noottia, että jotain olisi perustuksissa väärin.



Jännittää!

2. heinäkuuta 2012

Laatta valettu

Kyllä se siitä tulee. Luottomuurari oli apuna iltapäivän, eipä oltaisi ilman Ristoa tätä hommaa saatu valmiiksi.

Isännän laittelemat lattialämpöputket

Tuosta ne menee sitten muun talon puolelle

Valulle tehtyjä muotteja

Ja sitä betonia

Valmis! Ja kurasyöppö.

Vielä loput muuraukset ja täytöt tehtävänä

Taas oli betonikuskin mielestä ihan turhan vahvat muotit kuulemma. Kai se on parempi tehdä kunnolla, kun kerran tekemään ruvetaan? Aletaan olla aika valmista kauraa pienelle breikille. Kohta ei tarvikaan muutamaan viikkoon kuin ihailla ammattilaisten työn jälkeä.

Ai niin, aika hauska yksityiskohta eilisillalta: Isäntä tullessaan kotiin kertoi, että olivat muurari-Riston kanssa vähän pohtineet tulisijojen ulkonäköä yhdessä, ja varovasti päätyneet siihen, että oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto on luonnonvaalea tiili vaaleilla saumoilla. Great minds think alike!

1. heinäkuuta 2012

Lyhyesti sisustuksesta

Tämä päivä on mennyt Emännältä ihan lepäilyksi (eilen oli liian railakkaat 80-vuotissyntymäpäiväjuhlat), ja on ollut aikaa selailla blogeja ja katsoa tv:stä sisustusohjelmia. En ole mikään kovinkaan sisustussuuntautunut, ja kaikki tähänastiset kodit ovat olleet enemmän tai vähemmän sitä-sun-tätä ja ilmaiseksi/halvalla haalittuja huonekaluja. Toisaalta sitä-sun-tätä ei ole huono lähtökohta sisustukseen, minun mielestäni.

Tästä voisi tulla potentiaalisesti todella hieno postaus täynnä inspiraatiokuvia, mutta koska en nyt jaksa miettiä, mitä kuvia voin lainailla ilman kenenkään oikeuksien loukkaamista, teen vain listan.

Tykkään:
- väreistä, sekä kirkkaista että murretuista
- erivärisiksi maalatuista pinnatuoleista
- lautalattioista
- räsymatoista
- Ebba Masalinin kasvitauluista ja eläinopetustauluista yleensä
- 50-70-lukujen sohvakalustoista
- isoista kirjahyllyistä, jotka ovat täynna kirjoja (eikä koriste-esineitä)
- viherkasveista
- Renovan retrosähkövehkeistä
- retrokodinkoneista
- emaliastioista
- keinutuoleista
- värikkäistä kuviollisista tekstiileistä
- Enso-keittiöistä (ja isoista terästiskipöydistä, löytyisiköhän jostain kierrätyskeskuksesta)

Meille ei tule:
- tekstitarroja / irtokirjaimia
- tähtityynyjä tai kirjaintekstiilejä
- kiiltävää valkoista keittiötä
- jättisohvaa
- runsaita koristeasetelmia tai avohyllyjä astioille (liian laiska pölyjenpyyhkijä)
- laminaattia, mihinkään
- jättitelkkaria tai kotiteatteria 
- mustaa saunaa

Lisäksi pohdiskelin tässä ulkonäköasioista, että savupiippu pellitetään mustaksi (kun on musta tiilikatto, muut katon läpiviennit ja turvakaiteet mustia), rännit ja palotikkaat tulevat valkoisina ja takkaleivinuunille ja puuhellalle ei oikein ole muita järkeviä ulkonäkövaihtoehtoja kuin luonnonvaalea tiilipinta vaalealla saumalla (kun valkoinen rappaus ei oikein tunnu oikealta, kaakelointia ei haluta ja punatiili on liian dominoiva).

Vaikka vanhat talot on aivan ihania ja hienosti vanhaa kunnioittaen remontoidut talot varsinkin, koitan uuden talon pluspuolena pitää sitä, että ei ole pakko tehdä vanhaa alkuperäistavalla, voi ihan huoletta käyttää vanhannäköistä uustuotantoa tai lykätä joukkoon jotain ihan moderniakin, ilman, että pilaa ilmapiiriä. Kauhea dilemma mun päässä on kodinhoitohuoneen ulkonäkö kaikkiaan, väkisin päässä pyörivät vain modernit ratkaisut. Ja kuraeteinen on pieni, eikä saada kovinkaan isoa lasia ulko-oveen melumääräysten takia, pitäiskö repäistä siihen hyvin kirkas väri, esim. oranssi, ja paljon ledivaloa?

Pohdinta jatkuu. Ongelmana on vähän se, että yllämainituilla mieltymyksillä olisi aika luontevaa, että olisin innokas kirpputorikävijä ja käsityöihminen. Valitettavasti en ole kumpaakaan, shoppailu on kauhean väsyttävää enkä saa ompelukoneella tai neulomalla mitään järkevää aikaiseksi. Tarvitsisin siis personal shopperin kirppareita kiertämään ja henkilökohtaisen ompelijattaren.

Enää pari päivää

Jännitys kasvaa, kun deadline lähestyy, kuvaterveisiä sain taas Isännältä eilisistä töistä. Tuleeko se valmiiksi? Kai se tulee valmiiksi? On tultava! Tähän mennessä Emäntä on pysynyt suhteellisen pöksyissään, mutta nyt kyllä jännittää. Ihan hyvä olisi muistaa semmoinen asia, että tällaisilla hermostuksen hetkillä ei kannata alkaa lukemaan itselle uusia raksablogeja, koska aina on vaarana, että eteen tulee Se Suuri Katastrofi jonkun projektissa... Parempi vaan keskittyä kivoihin sisustusjuttuihin ja kauniisiin kuviin, mielentilaan, jossa kaikki kyllä onnistuu.

Tässä niitä uusimipia kuvia:

Ernon kaivuri täyttöhommissa

Putkari laittoi kylmävesiputkia

Ja lämminvesiputkia

Jakotukki

Siinä jotakuinkin koko laatta

Tuolta näytti eilen illalla

Routaeristykset ja täytöt ovat nyt valmiina talon takana ja sivuilla, edestä vielä puuttuu kun muuraus on kesken. Laatan kohdalle laitellaan lattialämmitysputket yms. vielä ja sitten pitäisi valaa. Täytöt loppuun sokkelin sisältä ja tuosta etureunalta ja sittenkö se on siinä...

Keksinpä jännittää sitäkin, tuliko nyt kaikki viemärinpaikat oikeisiin kohtiin. Senhän näkee sitten myöhemmin.